keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Taiteilija Banksy

Banksy on kansainvälisesti tunnettu englantilainen taiteilija, joka esiintyy anonyyminä. Banksyn työt ovat yleensä humoristisia tai poliittisia ja hän on tehnyt esimerkiksi graffiteja, maalauksia sekä piirrustuksia. Hän oli alkuvaiheessa etsintäkuulutettu töidensä takia, koska graffitien maalaaminen julkisille paikoille on rikos. Myöhemmin Banksyn töitä alettiin arvostaa ja niistä tuli hienoja nähtävyyksiä, hänestä tuli myös todella kuuluisa. Banksy ei itse tavoittele rahallista voittoa töistään, vaikka ne ovat erittäin arvokkaita tänäpäivänä.



Valitsin tämän Banksyn työn, koska se herättää minussa erilaisia ajatuksia ja tuntemuksia. Mielestäni teoksessa kuvataan sitä, kuinka paha ihminen voi loppujen lopuksi tarkoittaa vain hyvää. Kuvassa ilkeän näköinen, tummaksi pukeutunut mies kukkakimppu kädessä.
- Janina
Minä valitsin tämän Banksyn teoksen, sillä sanonta joka on kirjoitettu seinään on todella hyvä, ¨Mitä teemme elämässä kaikuu ikuisuudessa¨. Kuvan mies pyyhkii tekstiä pois seinästä, sillä ei taida pitää sen tarkoituksesta. Hänestä kaikkien elämässämme tekemien asioiden ei tarvitse enää kaikua tulevaisuudessa.
- Mari


Tämä Banksyn teos kuvailee erittäin osuvasti nuorten arvomaailmaa. Valitsin sen siksi, koska se sai minut jopa nauramaan ja miettimään nuoria ja kuinka sosiaalinen media vaikuttaa meidän ajatuksiin ja elämään.
Kuva selvästikin kertoo nuoren pojan tuntemuksia, jos hän ei ole suosittu tai ei ole tarpeeksi, tykkäyksiä, kommentteja, yms. Itseäni ei tosin voisi vähempää kiinnostaa, mutta kuva on mielestäni tosi hyvä esimerkki nuorten ajattelutavasta.
-Fanny

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti